Näytetään aijalta maaliskuu, 2010.

Sen voi myös repiä

mira-bella 31.3.2010 klo 21:00

ICHI:n viillelty paita. Myöhäisillan ratoksi. Öitä!

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

Päivän asu

mira-bella 31.3.2010 klo 13:07

Tämän päivän ensimmäinen (mikäli toinen vielä luvassa) virtuaalinen päivän asu. Jos Sokoksen vaateosasto olisi oma vaatehuoneeni, olisin tälle päivälle valinnut ylleni tällaista.Raita vaan nyt näyttää hyvältä, oli se miten päin hyvänsä. Liekö osuutta asiaan sillä, että silmä on siihen tottunut ja vaatii tietysti lisää. Oma ihastumiseni raitapaitaa kohtaan alkoi kuitenkin täältä. (<–klikkaa). Samainen video aiheutti myös sen, että leikkasin tukkani lyhyeksi. Halusin tuollaisen tukan kuin Madonnalla videossa Papa don’t preach, menin kaverini kanssa kampaajalle ja saatiin molemmat aivan ihanat ysäripottatukat. Että se siitä.

Italialainen laukku on pehmeää nappanahkaa. Tarvitseeko sitä nyt sen enempää esitellä, kuva puhukoon puolestaan. Aitemsin pienen pieni pussukka on kätevä avaimille, lounaskortille, visaelektronille ja tietenkin S-etukortille (;)). Itse omistan vastaavanlaisen, hieman isomman tilaihmeen ja voin sanoa sen olevan korvaamaton. Usein mukanani kulkee sen lisäksi iiiisssoooo laukku.

Saappaat ovat keinomokkaa ja se etu niissä on, että ne ovat kevyet. Väreinä löytyy vielä (muutama) musta ja petroolin sininen. Nyt kun kadut ovat sulaneet, nämä ovat juuri passelit. Eivät liian raskaat tai lämpimät, mutta kuitenkin ajankohtaisemmat kuin balleriinat. Välikausisaappaat siis. Sain muuten postia, että ystäväni oli ostanut tällaiset. Hän, joka sanoo, ettei mikään saapas muka mene hänelle pohkeesta. No, nämäpä meni!

Saatanpa palata aiheeseen Ma-don-na vielä tänään, katsotaan. Niin paljon asiaa ja niin vähän aikaa!

Nahkapalaleggarit Soaked in Luxury.

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

Kevään kysytyin

mira-bella 31.3.2010 klo 10:45

Päivän bootsi on tässä. Tämä jälkeen lupaan jättää kumpparit rauhaan, ellen nyt sitten innostu huomenna harmaista Hai-saappaista. Nämä Vikingit ovat olleet ehdoton suosikkini ja koska niitä on nyt tullut lisää, uskallan esitellä ne. Pääsiäisviikonlopun ehdoton jalkine, mikäli aion sumuisilla nurmilla sen viettää. Eli loskassa. Kurassa. Ja ehkä hieman hevosia saattaisi olla mukana kuvioissa.

Tästä asiasta muistuttaisin: Kumisaappaiden hoito.

Wolyn silikoninen pikakiillotussieni sopii tehtävään loistavasti. Se notkistaa kumin pintaa (muovisaappaille ei ehkä yhtä tehokas), pitää sen kiiltävänä ja kosteutta hylkivänä. Estää siis ennenaikaista kumin “haperoitumista” ja pitää ne kiiltävinä ja hyvännäköisinä. Pese saappaat käytön jälkeen haalealla vedellä (jos esim. siellä hevoslaitumilla tallustelet), pyyhi ne ja laita sienestä kiilloketta päälle. Avot.

Toisiin tunnelmiin. Rakkautta ensisilmäyksellä oli tämä:

Yhdistäisin tämän herkän, romanttisen jutun ehdottomasti noihin kumisaappaisiin… :) TOIVON, että pääsen palaamaan asiaan tämän röyhelön tiimoilta vielä myöhemmin!

Alkaako kumisaapasta olla jo liikaa?

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

Pääsiäisen värejä

mira-bella 31.3.2010 klo 09:26

Hyvää huomenta!

Kaikki löytyvät luonnollisesti Sokoksen kodinosastolta.

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

Elämä on ihanaa

mira-bella 30.3.2010 klo 17:01

Ilmaista piristysruisketta elämään tuo – jos D-vitamiinin vaikutus on viiveellistä - se kaikista parhain.

Ystävä. Kahvihetki. Kakkupala. Seura. Jutustelu. Empatia. Sympatia. Nauru.

Sekä mieltä lämmittävä sähköposti aamusella. Ja puhelinsoitto kivalta kuullostavalta pojalta, joka sanoo: Sulla ois yks lasku maksamatta.. TAAS!?

Kakut ja kahvi nautittu Hki Sokoksen 5. kerroksen pikkukahvilassa.

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

Päivän asu

mira-bella 30.3.2010 klo 13:57

Päivän asu. Ei siis oma asu, vaan “haluaisin ostaa nämä” -asu. Mustasta on hyvin vaikea irrottautua, huomaan. Jos kuvailisin tämän päivän ikiomaa vaatetustani sanallisesti, sanoisin: Musta pipo, musta huivi, musta paita x 2 ja ikivanhat ratkenneet farkut, el naturalistan nilkkurit (oranssit) ja ainoana asusteena lohkeilleet kynsilakat ja punaiset huulet. Kuvamateriaali tästä sensuroitaisiin, joten siksi kerroin tämän. Kunnostauduin aamulla kymmenessä minuutissa siis kymmenessä minuutissa sängystä linja-autoon. Ja sain puettua kaikki vaatteet päälle. Olenko jo maininnut, että en ole aamuihmisiä..

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Itselläni mantra kuuluu, pipo päässä, järki jäässä (<–huono) ja päivä pelastettu. Aikomuksena olisi mennä kampaajalle jossain vaiheessa, mutta ensin täytyy varmasti leikata, värjätä, superhoitaa ne, jotta kehtaan mennä sinne kampaajalle. Hyvät shampoot toivottavasti auttaa asiaa, mutta sillävälin pipo kuin pipo kuuluu vakiovarusteisiini.

Ai niin, päivän asusta. Hame on parhautta. Pallohame on ehdottoman monikäyttöinen ja sopii myös tällaiselle vartalolle, jota on siunattu takapuolella. OXMOn paita on niin rentomallinen ja loistava leikkaukseltaan, että vaarana on sen joutuminen omaan vaatekasaanikaappiini. Mielestäni yllättävän hyvältä näyttävät yhdessä, vaikka molemmat laskeutuvat, ei näytä liian raskaalta ainakaan omaan makuuni.

Nämä sulokkaat ovat Tamariksen ehdottomasti parhaimmistoa. Korossa niissä on vakiovarusteena “iskunvaimennin” ja itse olen Tamaris -kenkien vakiokäyttäjä. Niiden lesti vaan aina sopii jalkaan. Ja hinta/laatusuhde on tällaiselle pihille loistava. Kannattaa tutustua, jos ei ole ennestään tuttu.

Hame Esprit, myös beigenä, paita OXMO, kengät Tamaris, sukkikset omat -Sokoksen sukkaosastolta ostettu, mitali Korukolmio.

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

Bag of the Day

mira-bella 30.3.2010 klo 11:30

 Puccinin pikkulaukku. On saatavana myös hyvin vaaleana roosana. Saa myös olan yli, joten menee arkikäytössäkin. Myöhemminhän tämä palvelee meikkipussina, jos iltakäytössä meno hyytyy.

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

Jostain se valo on saatava

mira-bella 30.3.2010 klo 10:55

Jos ei muuta niin kynästä.Näin hieman myöhään raportoin, että paras valokynä Yves Saint Laurent Radiant Touch on ollut S-etukortilla tarjouksessa. Itse sen nappasin käyttöön ja käytössä on tosiaan ollut. Saanen kuitenkin huomauttaa, että valokynähän ei ole tarkoitettu tummiin silmänalusiin, vaikka sitä itsekin niihin tuhlaan joka päivä litra tolkulla. Valokynäähän tulisi oikeaoppisesti käyttää korostaamaan kasvon linjoja, kuten silmäkulmia, amorinkaarta ja tehdä juonteiden kohdalla optinen harha. Kynässä valo toimii, kyllä se naaman kirkastaa ja hätäapuna myös tällaisiin aamuihin, kun ..en tiedä mitä on tapahtunut, mutta en ole vieläkään hereillä. 

Jos olet tämän valokynän fani, niin on tasan kaksi päivää aikaa hyödyntää tarjous.

Yllä astetta tuhdimpaa tavaraa, johon aion tutustua kun edellinen on kulutettu loppuun. Tätä minulle ainakin suositeltiin, jos on tarvetta sinertävyyden peittämiseen. “Persikka”-sävytteinen Diorin Skinflash Radiance Booster Pen on mahdollinen pelastus tummiin silmänalusiin. Toisaalta, aikomuksenani on muuttaa elämäntapani siihen suuntaan, että tämä tuijottaminen silmieni alapuolelle saa luvan loppua.

Ps. Minulla on edelleen se elohiiri silmässä. Arghhh..!

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

Kiitos ja näkemisiin

mira-bella 29.3.2010 klo 23:14

On päiviä, kun olen töissä, juoksen ees taas, en tiedä mitä olen tekemässä, olen tekemässä kaikkea samaan aikaan ja hämmentäviä asioita tapahtuu ja toisaalta jälkeenpäin ajateltuna ei ole tapahtunut mitään. Normi päivä? Tod.näk. Sain mm. tietokoneen. Jota emme saaneet toimimman. Se on normaalia.

Työkaverini lopetti tänään. Vuoden myyjäksikin toissa vuonna palkittu hemmo, joka oli pidetty niin työkavereiden kuin asiakkaiden keskuudessa. (Tämä ei ole mitään mielistelyläppää vaan totuuden siemen tässä kasvaa). Pointtina kuitenkin, että en hyvästellyt häntä, koska elelin niin omissa maailmoissani. Hän tuskin sitä huomasi, sillä hän lähtee paratiisiin. Tai ainakin johonkin lämpimään. Eikä tule pian takaisin. Kymmenen vuotta Sokos-uraa takana, hän ansaitkoon tämän. Sääli meitä, jotka jäääämme ikävöiiimäään.Jos mä niinku nyt lähtisin paratiisiin (palmuja, lämmintä, meri, aurinko) niin mä ottasin messiin nämä. Laatunahkatennarit. Piste. (Kilpailee vakavasti suosiostaan harmaiden Ecco-softieni kanssa..)

Saman merkin platopiiptoe- korkkarit jalassa keikistelin, kuten bloggarin työhön kuuluu. Lisää luvassa myöhemmin. Ei myöhemmin enää tänään, vaan inhimilliseen työaikaan. Bongaa maailman tämän hetken ihanin kaulamitali. Jos joku muuten kysyy minulta mitä teen työkseni, vastaan: Öööö..otan kuvia itsestäni. Ja kun lisään: Siinä työssä ihan mieli, hermo ja silmä lepää, voin tarkentaa, että se on sarkasmia. ;)

Tony, the Timppa, lähetä kuvia paratiisista!

T. mari

Kaikki kuvan vaatteet ja asusteet paitsi second hand paita Sokokselta.

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments

When the whole world says no, you say yes!

mira-bella 29.3.2010 klo 11:45

Kielletään kaikki!

Kielletään lumipyryt, aurauskoneet, pakkaspäivät ja lumihiutaleiden metsästys kielellä. Kielletään aikaiset aamuherätykset, badhairdayt ja alkavat juonteet. Kielletään kahvin juonti, nauraminen, pikkukeksit ja isot keksit. Kielletään kinkkupizza, jäätelö ja keltainen jaffa.

 Kielletään muoti, trendit ja niiden perässä – saati edellä juokseminen. Kielletään viisaus, näsäviisaus ja jälkiviisaus. Kielletään tyhmyys, järjettömyys ja pahat päivät. Kielletään kirkasvalot aamuisin, hämyvalot iltaisin ja auringonvalo talvisin. Kielletään maastonakit, heppahullut ja kaikki maailman linnut.Kielletään naiivius, hyvyys ja sinisilmäisyys. Kielletään coolius, epä-coolius ja kaikki mikä on hottia. Kielletään loska, kumisaappaat ja kuivat jalat. Kielletään nolous.

Kielletään kaikki missä ei ole järkeä. Kielletään päättömien juttujen kirjoittaminen.

Kuten tämä. 

  • Print
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • del.icio.us
  • Digg
  • Twitter

View Comments