torstaina 6. toukokuuta 2010

beauty*boulevard

Tänään Helsingin Sokoksella vietetään punaisten mattojen iltaa. Kauneus kutsuu sinut Sokokselle jo päivällä katsomaan ja kuulemaan huippuvieraita Leena Sarven haastattelussa.

Syynähän tähän beauty*boulevardiin on ensimmäisen kerroksen mahtavan kosmetiikkaosaston valmistuminen. Huippu hieno tulos on vaatinut monen työpanoksen ja kun on valmista, täytyy sitä myös ansaitusti juhlia!
Blogissakin siirrytään sovituskopeista punaisille matoille, eli jos et pääse paikalle, voit tätäkin kautta seurailla tapahtumia pienen pienellä viiveellä. Tänään illan V.I.P. – iltatapahtuman johdosta tavaratalo suljetaan poikkeuksellisesti 19.30, mutta sitä ennen tarjolla on huikeita tarjouksia ja mielenkiintoista tapahtumaa yllin kyllin. Ennen kaikkea osastolla on ammattilaisia, niin omia kuin vieraileviakin, jotka auttavat sinua löytämään uudistuneelta kosmetiikkaosastoltamme mitä tarvitset.
Bloggaajana häärin uudessa mekossani lähinnä paparazzin ominaisuudessa, jotta sinulla olisi täällä viikonlopuksi paljon katseltavaa. Ja siis. Olisivatko voineet enää osuvampaa ja kauniimpaa olentoa tuonne punaisille matoille laittaa, kun mustan orin? Ei, jos minulta kysytään.
Grand Opening 6.-8.5.2010
 

 

 

  • Nimimerkki:
  • Sähköposti (ei julkaista):
  • Kommentti:
  • Sulje