mira-bella 10.8.2010 klo 13:46
Tämä työ on siitä kivaa, että voi aina välillä salaa piiloutua sovituskoppiin ja nauttia omasta peilikuvast.. ja sovitella vaatteita. Äh, jotta duuni ei vaikuta liian kivalta voin sanoa, että a) sovituskopeissa on aina yhtä tukalaa katsoa omaa peilikuvaansa b) niissä on aina yhtä tukalaa olla, jos aikoo kesähelteellä sovitella villavaatteita c) ..no muuten se on ihan jees.
Ensin esittelen ihan muuten vaan viimesimmän ostokseni Sokokselta. ^^ Harmaa pitkä Mexx -merkkinen neule, jota vastoin hyvää makua pidän ainakin tänään ns. minimekkona. Maksoin siitä parin kympin luokkaa, sillä olihan tuo -70% alessa löytörekissä. Innostuin tänä aamuna jotenkin tuosta kolean näköisestä säästä, mutta kuumahan siellä edelleen on. En valita. Säästä valittaminen ei ole koskaan kuulunut ominaisuuksini, rakastan keliä kuin keliä.
Minulla on jostain syystä todella aikuinen olo ja mieleni tekee kesävintagemekkojen jälkeen palata ryhdikkäämpään pukeutumiseen. Ja valkoiseen. Valkoinen mielletään kevääseen ja kesään, mutta syksydiggarina antaisin mielellään lämpimän syysauringon leikkiä valkoisten vaatteideni pinnoilla. Valkoiseen on ihana yhdistää kaikki ruskan värit. Myös harmaa, joka tuo mieleen Lauttasaaren kalliot. Kyseinen neuleliivi on Signal 69,95€.
Saappaat. Minun makuuni. Juuri uunituoreet Sixtysevenin 70’s henkiset saapikkaat. Love. 139,90€.

Jakun merkki on Esprit (nyt – 30% alessa) ja malli ihanan frakkimainen. Koko on 34, joten tästä syystä hieman kantajalleen tiukka. Mutta pointtina onkin tuo tiukkuus boyfriend- mallien vastapainoksi.
Mut nyt mä meen ostaa jäätelöö, sillä nyt on kesä.

Korkkarit La Femme 69,95€.
View Comments
mira-bella 28.7.2010 klo 11:57
Comman musta pitsiunelma. Ei ehkä minun muodoilleni, mutta yybersöpö sellaiselle, jonka kroppa kestää katseet. 89,95€.
View Comments
mira-bella 27.7.2010 klo 17:43
(vitsi)

Allekirjoittaneen (kuvassa) piipahdus sovituskopissa paljastaa kaksi asiaa:
1. Aventuran mekko 49,95 on nätti. Mummo ja nätti.
2. Ensi viikon teema tulee olemaan urheilu. Ainakin elämässä.
Ei ylimääräisistä kiloista nyt niin haittaa enää tässä iässä ole. (ei pä.) Mutta voisihan sitä sportata ihan sen kunniaksi, että ..no: voin ja kykenen.
View Comments
mira-bella 15.6.2010 klo 16:52


Päivän asuna tänään kirjaimellisesti kolmen minuutin vaatetus:
Hattu -Icon 9,90
Tunika – b.young 24,95 (tänään tullut kauppaan)
Eccot -omat
Lasit -omat vintage
Leggingsit – Norlyn 6,95
View Comments
mira-bella 9.6.2010 klo 08:32
Kun koko edellinen viikko meni seuraavissa, voin todeta, että hyvää huomenta, toivottavati edessäni on värikkäämpi tulevaisuus. Ja kyllä, aion shopata niin, että Visa vinkuu ja mitä vielä. Pengon ja tutkiskelen, niin kellarin, kaapit kuin toisen kerroksen vaateosastonkin. Perusteellisesti. ..tosin ylleni taisin tänä aamuna jälleen heittää mustaa. Naureskelen itsekin toki asentoa alakuvassa. Valokuvaaja sanoi laita käsi lantiolle ja jalka eteen. Tein työtä käskettyä. Kaikki päällä oleva on yllätys Sokokselta, paitsi renkulajuttu ja lasit – jotka molemmat retroa tms.
View Comments
mira-bella 8.6.2010 klo 16:50
Pääosassa näissä kuvissa ei ole kuvien huono laatu (edit: 70-lukulainen kulutettu efekti ;) eikä naaman kalman kalpeus. Ei myöskään tunika, jonka ostin Sokokselta jokin aika sitten ja se on ollutkin siinä (päälläni) sitten siitä saakka. Ei myöskään takkuinen tukka, joka näyttää ylivaloittuneessa kuvassa kivan valkoiselta. Sitä vastoin pääosassa on mummin isoakin isommat vintage -aurinkolasit ja mokkanahkainen hapsuliivi, jonka alkuperää en tunne, se vain löytyi kellarista. Kuvat otettu eilen illalla auringon laskiessa koivujen taakse ja miljoonan hyttysen hakkautuessa kiinni kinttuihini. Kaulakoru roikkunut muuten kaulassani jo lukioaikoina – ja siitä on kauan. ..niin, että kaikenlaista sitä päällensä laittaakin! :D
View Comments
mira-bella 26.5.2010 klo 14:39
Tänään ei lähde lentoon, ei sitten millään. Kai näitä päiviä sitten vaan on. Ihmettelen, että en ole kohta vuoteen ollut laisinkaan sairaana, vaikka ympärillä ihmiset on tuon tuosta milloin minkäkin flunssan kourissa. Uskon va-kaas-ti, että kyse on probiooteista. Kun tällainen olo tulee –> veto pois, kurkku ehkä tulossa karheaksi, vilunväreet juoksee selkäpiitä ja se aivosolu, joka tekee kaiken ajatustyön on yksinkertaisesti veke pelistä – otan satsin probiootteja ennen nukkumaan menoa. Aamulla olen ollut kun en oliskaan –> olo on ollut loistava. Onko se tosiaan niin pienestä kiinni??! Mene ja tiedä.
Poikkeuksellisesti asukuva omista vaatteista, jotka ovat kylläkin osa olleet joskus Sokoksen omistuksessa. Takki ICON, sydänriipus Korukolmio. Muut korut vintagea tai vanhaa tavaraa jostain muista nimeltämainitsemattomista liikkeistä. Paita ikivanha kasarivintage, joka säännöllisin väliajoin on ollut lempparijuttuni aina lukiosta lähtien. Jalassa muutamien vuosien takaa Sokokselta ostetut ensimmäiset puuterin väriset ICONIN korkkarit, mitä kaupoista tuolloin löytyi. Ja toimineet ovat. Nahkaa, loistava lesti, väri täydellinen ja hinta alennuksien kanssa 12 euroa. Jos yläkuvasta paljastuu nuupahtanut blogisti..
..niin täällä sitäkin suloisempi Anna Puu, joka saapui hyllyihimme tänään. Kuuntelin introt ja kyllä ne vakuuttivat. Kolmas biisi: Nopeimmat junat saa heti suosikin leiman otsaansa ja kokonaisuudessaan levy on enemmän makuuni kuin tuo ensimmäinen. Mahtipontisempi, eikä niin hirvittivän pirteä. Paikoin Ninni Poijärven soundia muistuttava kokonaisuus päätyy levykasaani. Kiitos.
Jos jotain olisi saanut toivoa, niin kansiin enemmän inspiroivia kuvia nätistä tytöstä.
Eiköhän tästä silti hitti tule.
View Comments
mira-bella 19.5.2010 klo 15:48





Päivän virtuaalia asua pitkästä aikaa. Näytillä b.youngin halterneck juhlamekko. Voi sitä tietenkin arkenakin pitää, kuka estää. Yyyberkaunis väri tuo mieleen sinisen laguunin, tai lumikuningattaren. Ihan vaan tuosta hipiän kalpeudesta viittaus talveen, ei kuumaan kesään. Mutta ulkona ON kesä ainakin tänään ja tässä oiva mekko jollekin joka haluaa olla blue laguun ylioppilasjuhlissaan. Jalassa Via Unot.
View Comments
mira-bella 3.5.2010 klo 14:50

Taisin ehkä hieman rakastua omaan materiaalini – niin yleensä käy – enkä malttanut olla rajaamatta matskua parhaimpaan otokseen. Olen pahoillani, jos tässä tuntuu olevan liikaa kuvia, mutta satun pitämään valokuvaamisesta. Ja malleistani. :)
Sokoksen näyteikkunat ovat viime aikoina olleet kovin ruuhkaisia ja se on ihan parhautta. Toisaalta tässä olemme toisessa kerroksessa, mistä on loistavat näkymät Manskun ylle. Penelopella päällä jotain sellaista, mikä ei allekirjoittaneen muodoille sopisi. (gröhömm, odottakaa vain, säännöt on tehty rikottaviksi). Taskurakettikokoiselle keimailijalle röyhelökello sopii jo tutuksi tulleella vyötarökaistalekuosilla varustettuna – loistavasti.
En voi sanoa muuta kuin olen aikamoisen kateellinen tälle lookille, joka on mielestäni raikas, näyttävä, tyttömäinen, mutta rento ja huoleton. Kuten mallikin.
View Comments
mira-bella 22.4.2010 klo 18:30


Päivän virtuaalinen asu saattaa päätyä omaan vaatekaappini. Yksinkertainen, monikäyttöinen, tarvittaessa juhlava, mutta täysin arkikäyttöinen musta (yllättäen) tunika. InWear se jaksaa yllättää, myös hinnallaan sillä 49,95 € pulitus ei tunnu tästä lainkaan pahalta. Rohkeimmat voivat käyttää pikkumustana. Kamera kuuluu näemmä asukuvaan vakiovarusteena, jossain vaiheessa täytynee tutustua jalustaan. Vad tycker ni? Jos sanot jaa, jag tycker, niin tuolta tämä löytyy 2.kerroksesta InWearin luota. :) 
Korut 1. kerros.
View Comments