Muoti
Muoti, muoti, muoti =muotti?
Ei, pidän muodista, pidän vaatteista, ja siitä mitä ne tekevät ihmiselle. Mutta mikä tahansa mistä tulee itseisarvo, on jollain tavalla menettänyt jotain. Jotain aitoa. Ja spontaania. Ollako muodin orja, vai käyttääkö itse muotia hyväkseen. Siinäpä pulma, josta ei kuitenkaan kannata yöuniaan menettää. Muodin kuuluu ennen kaikkea olla hauskaa – ja kuulua kaikille.
On olemassa viisaita ja koulutettuja ihmisiä –luojan kiitos – jotka osaavat tulkita muotia, kertoa sen historiasta, nykytilasta ja jopa tulevaisuudesta vaikein ja vakuuttavin sanoin. Sitten on sellaisia –johon itse lukeudun – jolle jää tehtäväksi käyttää sitä haluamallaan tavalla, hullutella ja keksiä omia totuuksia.
Juuri. Haluamallaan tavalla. Muoti on siitä ihana asia, että se on täynnä sääntöjä. Näin täytyy ja näin ei saa. Tää on nyt in ja tää on nyt out. Ja niitä sääntöjä on ihana rikkoa. Se on muodin ydin ja rakentava voima; ennakkoluulottomuus.
Se ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi, saisi, voisi tai haluaisi pitää kauniista tai rumista asioista. Mutta itselleen tieten tahtoen epäedullista asua en ylle kannustaisi laittamaan. Ja siinä onkin se muodin vaikeus. Missä sitten näyttää hyvältä?
En osaa vastata. Silmä sen kertoo, ja sydän. Silloin kun sinulla on hyvä olla siellä missä milloinkin olet. Ja pystyt kävelemään hartiat takana, rinta edessä, polvet suorassa ja hymyssä suin. Silloin todennäköisesti näytät hyvältä.
Helsingin Sokoksen vaateosasto löytyy 2. kerroksesta. Merkkejä on paljon, myös sellaisia, mitä muista kaupoista ei välttämättä saa. Hinta-/laatuluokka on hyvin kalliista hyvin edulliseen. Löytöjä on paljon, eikä jokainen niistä kävele välttämättä kadulla vastaan.
Jatkoa seuraa..kengät ja laukut 3.kerros.
